keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Master Datan asema nousussa yritysten kehityslistalla

“Moving Towards Further Levels of Master Data Management (MDM) Maturity” eli väljästi suomennettuna kohti korkeampia avaintiedonhallinnan kypsyysasteita oli tämän kevään Marcus Evansin MDM-konferenssin teema. Kuten iskulause vihjaa, master data ja avaintiedonhallinta ovat jälleen vahvistamassa asemaansa yritysten kehityslistalla. Tässä tiivistys keskeisistä havainnoistamme Master Data and Enterprise Information Management –tapahtumasta, johon osallistuimme 25.-26.4 Berliinissä kumppanisponsorin ominaisuudessa.


C-tason tuki on täällä


Joitain vuosia sitten ylimmän johdon tuen puute oli avaintiedonhallinnan asiantuntijoille yleinen turhautumisen aihe. Nyt tilanne on muuttunut. Lähes kaikista esityksistä kävi ilmi, että yritysten johto eli niin sanottu Chief-taso (C-taso) näkee avaintiedonhallinnan tärkeänä välineenä erilaisissa muutosohjelmissa, oli aiheena sitten liiketoiminnan innovaatiot, kustannustehokkuus, turvallisuus tai säädöstenmukaisuus. Samalla kun johdon tuki on lisääntynyt, lisääntyy myös paine tuottaa todellisia liiketoiminnallisia hyötyjä ja viestiä niistä. Meidän MDM-asiantuntijoiden onkin huolehdittava, että puhumme liiketoiminnalle heidän ymmärtämällään kielellä ja keskitymme siihen, mikä heille on tärkeää. GE Capitalin Roberto Maranca heitti huumorilla: “Emme ole enää niitä tyyppejä käytävän päässä, joille kukaan ei halua puhua.”


Data innovaatioiden lähteenä


Talent Basen osakas Tero Laatikainen ja Castrén & Snellmanin kehitysjohtaja Heikki Ilvessalo kertoivat omassa puheenvuorossaan, kuinka hyvälaatuinen tieto voi synnyttää liiketoiminnan innovaatioita. Castrén toteutti kansainvälisestä kumppaniverkostostaan karttavisualisoinnin, joka auttaa heidän asiakkaitaan löytämään nopeasti ja helposti asiantuntijoita ympäri maailman. Datan hallintaprosessit ja perusteet luotiin osana yrityksen XRM-projektia, joten sovelluksen kehittäminen oli helppoa. Myös Shell on löytänyt useita tapoja kehittää liiketoimintaansa tarkkaan dataan perusten, ja he pystyvät muun muassa esittelemään eri huoltoasemiensa ominaisuuksia.


Datan laatu on suhteellista


Kaikissa tapauksissa ei ole välttämättä järkevää pyrkiä 100 % datan laatuun. Kaikki riippuu liiketoiminnan tarpeista. Mahdollisimman korkean laatutason sijaan tulisi miettiä, mikä on se oikea laadun taso. Tulisi siis ymmärtää, kuinka dataa käytetään ja mikä laatutaso on riittävä kussakin käyttötapauksessa. Laadun mittaus attribuuttitasolla saattaa olla myös tarpeetonta. Usein tietuetason mittaaminen antaa paremman kuvan siitä, kuinka suurta osaa tiedoista (eli tietueista) voidaan pitää luotettavana ja hyödyntää liiketoiminnan prosesseissa.

Siinä missä itse tiedolla, myös tiedon laatuongelmilla on elinkaari. Virheet voidaan luokitella eliniän perusteella. Äskettäin tapahtuneet virheet kielivät prosessiongelmasta, joka synnyttää virheitä. Pidempiaikaiset virheet (esim. muutaman kuukauden vanhat) kertovat putsausongelmasta, sillä tällaiset virheet olisi jo pitänyt korjata. Vanhoista tietojärjestelmistä peräisin olevia virheitä eli legacy-virheitä ei yleensä edes aiota korjata; nämä pitää joko hyväksyä tai sitten data pitää poistomerkitä.


Muista viestintä


MDM-kehitys on aina myös muutoshallinnan projekti. Se vaatii laajaa ja säännöllistä viestintää kuten ihan mikä tahansa muutos organisaatiossa. Unohda oudot lyhenteet ja vaikeat termit ja käytä kieltä, jota kaikki ymmärtävät. Esimerkiksi hallintamalli tai ”governance” tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, kenellä on valta, kuka tekee päätökset ja kuka on vastuussa. Yksinkertainen on kaunista viestinnässäkin.


Katso Berliinin seminaariesityksemme Slidesharesta: Master Data as a critical success factor in digitalising service business

Tutustu MDM-kehittämisen malleihimme: Talent Base Master Data Management Services


Kirjoittaja Nino Ilveskero on Talent Basen osakas ja myyntijohtaja. Hän on työskennellyt vuosia online-palveluiden ja it-järjestelmien kehityksen parissa eri toimialoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti